Facebook Twitter Email Pinterest

Kauppinen keskeytti Roomassa – kartanlukija loukkasi selkänsä hypyn alastulossa

05.07.2026 / Rautio Motorsport

Rautio Motorsportin Tuukka Kauppinen ja Topi Luhtinen keskeyttivät Rooman ERC-osakilpailun sunnuntaina. Kartanlukija Luhtinen satutti selkänsä päivän toisella erikoiskokeella hypyn alastulossa, minkä jälkeen tiimi päätti keskeyttää kilpailun. Kaksikon ralli oli ehtinyt keskeytyä jo kertaalleen aiemmin, kun lauantaina Lancian HF Rally2 -autolla kilpaillut parivaljakko kärsi kahdesti rengasrikon.

Viikonloppu käynnistyi aika-ajolla, jossa Kauppisen aika riitti 23. sijaan. Tulos enteili haastavaa viikonloppua lähtöpaikan kannalta, sillä nopeimmat kuljettajat valitsivat kärkipään lähtöpaikat välttääkseen asfaltille nousevan lian.

Varsinainen kilpailu alkoi perjantai-iltana Rooman ytimessä, Colosseumin välittömässä läheisyydessä ajetulla yleisöerikoiskokeella. Kauppinen ajoi 16. nopeimman ajan, jääden pohja-ajan kellottaneesta Andrea Nucitasta 2,6 sekuntia.

Perjantaina ohjelmassa oli täysi ajopäivä perinteisillä erikoiskokeilla. Laukaalaisen ensimmäisen lenkin ajat sijoittuivat hieman kärkikymmenikön ulkopuolelle, ja matkaan mahtui myös pientä dramatiikkaa.

– Ei ole helppoa, kun soraa nousee tielle. Osuttiin seinäänkin vähän, mutta onneksi ei tullut isompia vaurioita, raportoi Kauppinen päivähuollossa.

Tauon jälkeisestä lenkistä muodostui Kauppiselle todellinen Via Dolorosa. Yhdellä vararenkaalla liikkeellä ollut Kauppinen kärsi kaksi rengasrikkoa, minkä vuoksi rallin jatkaminen kävi mahdottomaksi. Keskeytys oli edessä ennen päivän viimeistä erikoiskoetta.

– Vaikeaa on ollut koko päivän, mutta erityisesti toisella lenkillä on yritetty tulla kovaa, ja on oltu selvästi epämukavuusalueella. En oikein tarkkaan tiedä, missä ne renkaat hajosivat, mutta meillä oli mukana vain yksi varapyörä, joten emme pääse jatkamaan. Huonoa tuuria, mutta huomenna sitten jatketaan, Kauppinen kertoi reitin varrelta.

Rallin päätöspäivään lähdettäessä tulostavoitteet voitiin unohtaa. Päivän toisella erikoiskokeella koettiin suurempia vastoinkäymisiä, kun kartanlukija Topi Luhtinen satutti selkänsä hypyn alastulossa. Moottoriurheilussa kuljettajaparin terveys on aina etusijalla, joten tiimi päätti yhteisellä päätöksellä keskeyttää kilpailun.

– Hyppy oli terävä, ja jostain syystä alastulo löi enemmän kartanlukijan puolelle. Meni ilmat pihalle, enkä pystynyt hetkeen lukemaan nuotteja. Loppuerikoiskokeen aikana kävi selväksi, että selkään sattui sen verran paljon, että päätimme varotoimenpiteenä keskeyttää. Kävelen kuitenkin normaalisti ja olen menossa lääkärintarkastukseen, joten sen suhteen kaikki on kunnossa, kertoi Luhtinen saavuttuaan takaisin huoltoparkkiin.

Kuva: Pàl Bence

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 93 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Lauri Joona / Antti Linnaketo 73 pistettä SAU (Rally2)
3. Patrick Enok / Silver Simm 59 pistettä EST (Rally2)
4. Jaspar Vaher / Rait Jansen 51 pistettä EST (Rally2)
5. Anssi Rytkönen / Juho-Ville Koskela 40 pistettä KoMoKe (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Ralli Mikkeli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. 61. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Auto Sorsa Riihimäki-ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylä Ralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoon Autopalvelu Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa